Elliä..

Mä laitan tähän väliin nyt tietoo minusta ja minun epävakaudesta ja taustoista ym.


Mä tuun ihan tavallisesta suomalaisesta perheestä. Mulla on pari sisarusta. Vanhempani ovat hyvin toimeen tulevia. Meillä ei ole ollut väkivaltaa tms. Mutta vanhempani eivät ole antaneet minun näyttää tunteita, joten en ole niitä voinut ilmaista ja siitä tää kaikki on varmaan lähtenyt. 


Olen todella nuoresta asti tajunnut etten ole samanlainen kuin muut. Pahimmat oireeni alkoivat 16-vuotiaana. Luulin että olin masentunut. Kävin terapiassa ja luulin toipuneeni. Mutta ei mennyt kauaa kun oireet palasivat, pahempina. Voin koko ajan huonommin ja huonommin. Käytin päihteitä (lähinnä reseptilääkkeitä) että voisin edes jotenkin olla. Ahdistus oli kamala. Mun pelastus oli mun ihana mies. Hän oli turvallinen, rauhallinen, ja hän rakasti minua kaikesta huolimatta. En olisi hengissä enää ilman häntä. Enkä voi kylliksi häntä siitä kiittää. En voi edes kuvitella kuinka raskasta hänellä on ollut. Samoin mun ystävät ovat tukeneet niin hyvässä kuin pahassakin.


Epävakaan diagnoosin sain syksyllä 2009. Olin iloinen. Palaset loksahtivat kohdalleen. Sain selityksen kaikelle "oudolle". Ja hoitoon päädyin kun eron jälkeen muutin eri sairaanhoitopiiriin.
"Epävakaata persoonallisuutta luonnehtivat ajoin hyvinkin voimakas psyykkinen kipu sekä epätoivoiset yritykset tulla toimeen tämän tuskan kanssa. Epävakaista mielialoista kärsivä kokee olevansa kuin vereslihalla: on kuin suojaava tunneiho puuttuisi, ja kaikki tuntuu hyvin voimakkaasti. Kun kehittyy kriisi, tunteet vievät mukanaan ja äärimmäisen tuskan vaimentamiseksi ihminen saattaa vahingoittaa itseään esimerkiksi viiltämällä tai yliannostelemalla lääkkeitä."


Toi kaikki pitää paikkaansa minun kohdallani. Se ahdistus/kipu/tuska joka minulla on sanoin kuvaamattoman kamalaa. Onneksi tiedän että sekin joskus loppuu. Toi on olo jota on kamalan vaikea kuvailla yhtään kenellekkään.


Mun oireita:


Mun mielialat vaihtelee todella nopeasti. Joko itsestään tai tilanteen mukaan. Välillä menee lujaa, välillä on mieli maassa. Pienistä ärsykkeistä ilo voi muuttua raivoksi. Ja kun mulla vähän aikaa meni paremmin tässä vuoden vaihteessa, niin tajusin kuinka raskasta noiden tunteiden kanssa eläminen on ollut. Oli ihanaa olla hetki niin että kaikki ei tuntutkaan sairaan voimakkaasti, ja esim viha lieventyi nopeammin. 


Suurimpia pelkojani ovat hylätyksi/torjutuksi tuleminen. Ja turvattomuuden tunne on kamala. En edes halua tietää missä kunnossa olisin jos minulla ei olisi ollut sitä 4-vuoden suhdetta. Vaikka aiheutin suhteeseen todella paljon hankaluuksia, mies pysyi rinnallani, tuki minua, ja ymmärsi. Nämä pelot vähenivät, mutta ne ovat suhteen päättymisen jälkeen palanneet. Mutta samalla kun olin turvassa, pelkäsin hänen jättävän minut. Eli tunteet menivät kuitenkin laidasta laitaan välillä. Ja takerruin pieniin asioihin joskus jopa useiksi viikoiksi. Jostain oli vaikeaa päästää irti. Jauhoin vaan samasta asiasta vähän väliä. Asiasta jonka muut olisivat unohtaneet jo ajat sitten.


Mä oon erittäin impulsiivinen. Teen paljon asioita hetken mielijohteesta, mm. shoppailen (tai ylipäänsä kulutan rahaa). Teen asioita miettimättä lainkaan seurauksia. Minut tuntevat tietävät valitettavasti sen että kun olen sillä tuulella niin minua ei pysäytä mikään. Impulsiivisuus ilmenee myös holtittomassa ajokäyttäytymisessä ym. Näitä esimerkkejä on todella paljon. Myös ihmissuhteissa olen impulsiivinen.


Taustalla minulla on siis paljon päihteiden käyttöä, epävakaita ihmissuhteita,  riitoja, välien katkaisua, hyväksikäyttöä (ei seksuaalista).. Ja musta-valko-ajattelua oli joka asiassa. Asia/ihminen oli joko hyvä tai paha, ei mitään siltä väliltä. Ja esim eri ihminen oli toisinaan ihan täydellinen tai ihan kamala! Elämäni oli muutenkin todella kaoottista nuoremapana. Rauhoituin kun tapasin elämäni tähän mennessä suurimman rakkauden. 


Viiltelyä tai itseni satuttamista en onneksi ole "harrastanut". Mutta vuosia suunnittelin itsemurhaa. Aina kun tulin vastoinkäymisiä, ajattelin automaattisesti että nyt on sen aika. Onneksi en koskaan alkanut ajatuksista tekoihin. 


Mä oon äärettömän onnekas kuitenkin. Minulla on paljon ystäviä, ihania sukulaisia, ihanat vanhemmat. Minulla on paljon ihmisiä ympärilläni. Mitä usein kyllä ihmettelen kun olen "tällainen".


Nyt hoidon ansiosta alan pienen pienin askelin voida paremmin. Tunnen olevani pieni lapsi joka innoissaan opettelee asioita. Tutkin itseäni, käytöstäni, ym. Ja se on välillä todella vaikeaa. Mutta toisaalta myös ihanaa. Tämän blogin kirjoittaminenkin on tehnyt minulle todella hyvää. Ja vaikka olen mielestäni alusta asti ollu motivoitunut ryhmässä niin motivaatio oli melkein ylitsepursuava sen jälkeen kun aloin tätä kirjoittaa. Levitän "ilosanomaa"!:D Ja itsestäni kerron varmasti lisää myös myöhemmin.


Kiitos kaikille mun rakkaille kun jaksatte mua päivästä ja vuodesta toiseen! Teidän tuki on korvaamaton<3


-Epävakaa Elli (epavakaaelli@gmail.com)


Ps. Otan mielelläni vastaan palautetta myös sähköpostiin! Ja sitähän on jo tullutkin, kiitos!