Lisää Elliä

 

Olen todella paljon miettinyt millainen minä oikeasti olen. Mikä minussa on sairautta ja mikä on oikeaa Elliä. Minussa on paljon erilaisia puolia. Kun sain diagnoosin, olin todella yllättynyt siitä että minun oletetut luonteenpiirteet saattavat ollakin vain osa sairautta. Se oli todella hämmentävää ja siitä asti olen miettinyt millainen olen. Uskon että olen spontaani ihminen joka tapauksessa. Mussa on tosi kiltti puoli, muut huomioon ottava. Haluan tehdä hyviä asioita ihmisille jotka ovat minulle tärkeitä. Nykyisin tosin olen ollut niin parantumisen "lumoissa" että olen ollut kovin itsekeskeinen. Mä oon aina ollu laiska ja saamaton. Vaikka olisin halunnut tehdä kaikkee niin en ole saanut aikaiseksi. Toivon tosi paljon ettei tuo ole oikeaa minua. Olen lukenut että kun epävakaa alkaa toipua, niin toimintakyky palautuu viimeisenä. Sitä odottelen. Mä uskon että sosiaalisuus ja avoimuss ovat osa minua. Niinkuin tämä blogigin ehkä osoittaa, niin olen todella avoin. Usein liiankin avoin. Mutta jotenkin kuitenkin pidän siitä puolesta, enkä aio sitä alkaa häivyttää. Nyt olen äkkipikainen. Osaan olla todella ilkeä, mutta se puoli on kyllä lieventynyt iän myötä. Olen pelokas, ja kun mua ahdistaa niin haluan olla yksin. Mutta on tiettyjä ystäviä joiden seurassa voin olla myös ahdistuneena. Mutta mieluummin olen yksin, koska en ole silloin oma itseni. Ja tää on yks sellanen tunne/olotila jota on vaikea näyttää muille. Vähän sama kuin itkeminen. Mä itse koen olevani huono kuuntelija mutta muut eivät ole sitä mieltä. Ihmiset avautuu mulle tosi helposti. Se voi johtua siitä että olen itse niin avoin. Mutta välillä puhun mieluummin vain itsestäni. Tosta laitankin erään runon tähän loppuun. Mä suutun helposti, oon usein ärtynyt.

Tässä esimerkkejä minun näkemys minun eri puolista.

Työ-minä:

Mä en oo ikinä ollu työhaastattelussa, ilman että olisin saanut paikkaa. Esimiehet on tykästynyt mun avoimuuteen, innostukseen, työhaluun. Ja mä joko oon töissä ja teen kaiken täysillä, tai en ole ollenkaan. Mä oon aina tehnyt töitä ihmisten parissa ja mä oon siinä tosi hyvä, se sopii mulle. Ja oon tosi usein saanut hyvää palautetta asiakkailta ja työkavereilta. Mun suurin ongelma on ollut suorapuheisuus ja sairaspoissaolot. Viime kesänä sain myös kokeilla esimies taitoja. Koin olevani siinä hyvä, onnistuin tehtävässä vaikka paineet oli valtavat. En ollut aiemmin edes harkinnut esimies tehtäviä. Mutta nyt puhaltaa uudet tuulet ja alan vaihto on edessä.

Ystävä:

Mä kysyin tähän myös apua mun ystäviltä. Mulla on tosi paljon hyviä ystäviä.Mikä on kyl välillä outo koska kun voin huonosti, olen todella kurja ystävä. En pidä lupauksia, teen ohareita, en keskity ystävän seuraan/puheisiin, oon vaativa. Vaadin muilta usein täydellistä johdonmukaisuutta ja sanojen takana seisomista, koska tarvitsen ympärilleni turvallisia ihmisiä. Ja itse en kuitenkaan täytä noita kriteerejä. Mutta ihan vähän aikaa sitten puhuin mun ystävän kanssa. Niin hän sanoi että koska mä oon tosi hyvä ystävä silloin kun mulla menee hyvin, niin se korvaa mun huonot kaudet ystävänä. Mut mä oon (kuulema) luotettava, kiltti, sellanen joka antaa ja ottaa. Mä saan asioista usein esiin kaksi puolta. Ja multa saa rehellisen mielipiteen. Mä oon usein paikalla kun tarvii. Mä oon hyvä kuuntelija. Ja kunnioitan toisen mielipidettä. Mä oon rehellinen, aito ja kannustava.

 

Vihamies:

Kun mä suutun jollekkin tarpeeksi, olen todella ilkeä! En anna tietyille ihmisille ikinä anteeksi. Mutta usein siihen tarvitaan isoja syitä/juttuja. Joissakin harvoissa tapauksissa annan anteeksi kun on kulunut tarpeeksi aikaa. Mutta vaadin anteeksipyynnön ja sen että asia selvitetään pohjia myöten. Mulla ei oo ongelmia myöntää että oon toiminut väärin mutta useille se on todella hankalaa, ehkä mahdonta. Mutta on ihmisiä joille en antaisi ikinä anteeksi vaikka he tekisivät mitä. Mutta he ovat mm ihmisiä jotka imee mut kuiviin, tai ovat pitkään käyttäneet mua hyväksi tai olleet todella ilkeitä. Mulla on ollut tosi paljon karmeita ihmissuhteita. Onneksi ne ovat hyvin pitkälti takana päin.

Tyttöystävä:

Mulla yksi ainut suhde joka oli täysin normaali, vakaan, luotettavan ja "normaalin" miehen kanssa. Joten tää esimerkki on siitä suhteesta.(Muita suhteita en haluu edes muistella) Ja tässäkin mulla on kaks puolta: Kun menee huonommin niin oon tosi ärtynyt, raivostun helposti, en kuuntele ollenkaan mitä toinen sanoo eikä mua kiinnosta toisen mielipiteet. Mä oon itsekeskeinen ja räjähdysaltis. Riitelen joka asiasta. Enkä saa kotona tehtyä mitään tai jos saan niin teen siitä hirveen numeron ja vaadin toiselta mahdottomia. Sit ku menee paremmin oon kiltti, teen kaiken että toisella olis hyvä olla. Oon kiinnostunut toisen asioista. Hemmottelen. Mut mun oli vaikee sietää toisen pahaa mieltä, silloin tein kaiken mahdollisen että toisen mieli parantuis. Muutenkin teen todella paljon suhteen eteen töitä. Ja otan selvää toisen tarpeista ja pyrin ne täyttämään. Unohtaen välillä itseni.

Tuttava:

Ihmiset jotka ei tunne mua eikä tiedä että oon epävakaa, pitää mua erikoisena, kivana tyyppinä. Tosin on ihmisiä joiden mielestä oon liian outo, eikä pidä musta. Mutta useimmat pitävät. Mä oon avoin, sosiaalinen ja räväkkä. Osaan halutessani antaa itsestäni tosi hyvän kuvan. Tulen lähes kaikkien kans toimeen. Oon lähes aina iloinen tällaisten ihmisten seurassa. Tämä on tarkoituksella harjoiteltu rooli. Kun mun epävakaus tulee esiin, on ihmisiä jotka pelästyy ja lähtee pois. Mutta sehän vain karsii jyvät akanoista. Nykyään oon varovaisempi kenelle epävakaudesta kerron. Aiemmin kerroin liian monille.

Kaoottinen:

Tätäkin mun ystävät varmaan kuvailis paremmin. Mutta oon tosi aktiivinen, ja hätänen. Kaikki mulle nyt heti, mieluiten jo eilen. En ajattele minkään asian seurauksia. Esim rahaa tuhlaan miettimättä mitään. Otan huomioon vain itseni. En ehdi keskittymään muiden juttuihin, puhun koko ajan!  Enkä ylipäänsä pysty keskittymään yhtään mihinkään. Teen impulsiivisesti ihan mitä vain! Aloitan tekemään kaikkea mutta usein ne jää kesken. Tämä puolen takia monet ajattelee että mulla on kaksisuuntanen. Mutta mielestäni vaihtelut on liian nopeita ja uskon että tämä puoli rauhoittuu kun saan epävakauden hallintaan. Se on ihan kaottiista jos juon alkoholia tässä mielentilassa. Kun mulla katoaa kaikki estot niin tulos ei oo ikinä mitään hyvää. Ja tämän puolen "laukaisee" joku positiivinen asia, ja vahva hyvä tunne. Esim ihastuminen.

Yksin:

Yksin mä oon usein aika alakuloinen. Mun on vaikea sietää yksinäisyyttä. Siksi kaipaan todella paljon mun edellistä suhdetta. Toinen oli aina siinä, ja mä sain tehdä omia juttujani ym. Oltiin yhdessä yksin. Mä puhun koko ajan puhelimessa ja facebookis. Mä makaan, katson sarjoja. Oon jotenki lamaantunu. Kotona on vaikee saada tehtyä mitään. Onneks mulla käy säännöllisesti vieraita että on pakko siivoo. Mut toivoa antaa sekin et viime keväänä, mulla oli elämäni paras jakso. Mä koko ajan puunailin kotona, tääl oli ihan super siistii koko ajan. Ja muutenki sain asiat tehtyä. Mä toivon että joskus musta tulee sellanen! Ja mä mietin koko ajan. Etenki nykyisin kun teen tätä parantumis-prosessia niin koko ajan jotain mieles ja analysoin kaiken tosi tarkkaan. Ehkä se on välillä ihan hyvä mutta varmaan tekis kaikille hyvää että välillä olisin miettimättä. Eli lyhyesti sanottuna: olen (tällä hetkellä) yksin keholtani lamaantunut ja mieleltäni ylivirittynyt.

Nähtäväksi jää että mitä kaikkea epävakaudesta toipuminen minusta vie. Koen että olen koko elämäni ollut piilossa epävakauden takana. Nyt on tullut aika että pääsen sieltä piilosta pois. Ja saan tähän oikeita työkaluja DKT:sta. Hyvään alkuun oon päässyt mutta paljon työtä on vielä edessä. Mutta innolla ja tarmolla tätä yritän tätä prosessia viedä eteen päin. Takapakkeja tulee mutta tulkoon:)

 

-Epävakaa Elli (epavakaaelli@gmail.com)

Tässä Arja Tiaisen runo josta pidän todella paljon. Kertoo mielestäni hyvin toipumisesta. Tää kyl taitaa tulla nyt vähän väärään yhteyteen. Mutta tässä se on:

Anna mä nyt kerrankin selitän

Joka ei ole vielä minä
sen on mahdotonta olla me.
Se ei voi kiintyä toiseen
kun se ei ole kiintynyt itseensä.
Se ei voi käsittää suuria ympyröitä
kun se sekoaa pienissäkin.
Sitä pitää lähestyä sen omilla ehdoilla.
Kaikki muu pelästyttää ja suistaa sen raiteilta
Kun se vihdoin sanoo nimensä ja minä,
Se on saavutus ja semmoisena vaikea läksy.
Se toistelee nimeään ja innostuu siitä.
Sen pitää saada tottua olemaan joku.
Ei se muuten opi näkemään joitakin ja muita.