Itse(in)validaatio

Eli validaatio lyhyesti:

-Validaatio on ymmärryksen, hyväksynnän ja kokemuksen oikeutuksen viestittämistä

Validaatio ei ole:

-samaa mieltä olemista (välttämättä)

-pitämistä

-lohdutusta

-näennäistä yhteisymmärystä konfliktien välttämiseksi

Ja miksi validoidaan? Esimerkkinä lyhyt esimerkki tutkimuksesta (ei oo lähdettä tiedossa tms). Matematiikan opiskelijoille oli annettu kamalan vaikeita tehtäviä. Puolia validoitiin (kannustettiin, ym.), puolia invalidoitiin: "Et sinä noita kuitenkaan osaa". Ahdistuksen määrä lieveni huomattavasti nopeammin niillä joita validoidiin. Tämän varmaan kaikki ymmrätää. Ja ehkä sitä voisi myös miettiä ensi kerralla ennen kuin arvostelee esim ystävää.

"Invalidoivan ympäristön seuraukset:

-oppinut ohittamaan omat tunteensa ja tarpeensa perusteettomina eli omatoiminen itseinvalidaatio

-tunteita ei voi tunnistaa eikä säädellä jos epäilee niitä

-tarpeita ei voi ilmaista muille täsmällisesti jos kyseenalaistaa ne"

No siinä se epävakauden ydin mun mielestä on. MUN epävakauden siis.

Mut asiaan: Itsevalidaatio

"Itsevalidaatioksi kutsutaan omien tunteiden, ajatusten ja toiminnan oikeellisuuden hyväksymistä ilman tuomitsevuutta".

Kuulostaa oudolle. On paljon yleisempää/totuttua tehdä päinvastoin. Mä koen et itseinvalidaatio on asia jonka kans saan tehdä vielä pitkään töitä. Tulee niin automaattisesti mielen ensimmäisenä: "ei noin saa sanoo, ei noin saa ajatella, hyi, miten mä tollasta tein, .." Loputon lista. DKT:ssa puhutaan paljon siitä kuinka omat tunteet ovat tärkeitä ja minulla on oikeus jokaiseen minun tunteeseen. Mut toi onki helpommin sanottu kuin tehty. 

Mun piti hetkeks jättää tää aihe koska mua alkoi ahdistaa niin paljon. Mutta nyt jatkuu. Mun päähän on jäänyt pienestä asti ääni, joka koko ajan kertoo mulle miten huono mä oon, miten mä en osaa tehdä mitään oikein, kuinka laiska mä oon, ja miksi en oo niinkuin muutkin. Se on mun isän ääni. Tästä on tosi raskasta kirjoittaa koska niinkuin kerroin, tää kertoo mun isästä vaan toisen puolen. Mä koen itseni koko ajan huonoks. Tai useimmiten. Ensimmäinen kahden vuoden psykoterapia jakso auttoi asiaa jonkin verran. Mä otan edelleen tosi raskaasti kaiken mitä hän sanoo: "Miten sinä TAAS onnistuit riitelemään töissä? Miten sä TAAS oot sieltä pois? Yritä nyt tämä työ hoitaa kunnolla." Jos nämä asiat vaikuttavat edelleen näin voimakkaasti, voin kuvitella miten pahalta ja kamalalta ne on pienestä tytöstä tuntunut. Ja kaikki jää mun alitajuntaan ja soimaa mua kaiken aikaa. Sit mussa on se puoli joka tekee mitä haluaa, pitää itseään hyvänä, ym. Mutta sitä kaikkee varjostaa ehkä kuitenkin toi negatiivinen puoli. Tää on siis mun itseinvalidaatioo. Mä en osaa hyväksyä mun tunteita, ajatuksia ja tekoja. Vaan tuomitsen ne. Mun pitää alkaa pikku hiljaa lähtee eteenpäin. Kannustaa itseäni, olla ns armollinen itselleni. Antaa tunteille ja ajatuksille lupa tulla ilman syyllisyyttä. Tämä on asia jonka vain minä voin korjata. Siinä on apuna yksilöterapia. 

Tässä Ellin näkemys itse(in)validaatiosta. Näköjään raskain ja vaikein aihe tähän mennessä. Koska olen vasta viime aikoina alkanut ymmärtää kuinka mun kasvuympäristö on isäni takia ollut invalidoiva. On vaikeaa myöntää tämä itselleen koska minulla on todella hyvä isä. Mutta nyt kun tiedän ongelman niin on etsittävä työkalut joilla voin asian muuttaa.

-Elli (edelleen) Epävakaa (epavakaaelli@gmail.com)

Lisää Elliä

 

Olen todella paljon miettinyt millainen minä oikeasti olen. Mikä minussa on sairautta ja mikä on oikeaa Elliä. Minussa on paljon erilaisia puolia. Kun sain diagnoosin, olin todella yllättynyt siitä että minun oletetut luonteenpiirteet saattavat ollakin vain osa sairautta. Se oli todella hämmentävää ja siitä asti olen miettinyt millainen olen. Uskon että olen spontaani ihminen joka tapauksessa. Mussa on tosi kiltti puoli, muut huomioon ottava. Haluan tehdä hyviä asioita ihmisille jotka ovat minulle tärkeitä. Nykyisin tosin olen ollut niin parantumisen "lumoissa" että olen ollut kovin itsekeskeinen. Mä oon aina ollu laiska ja saamaton. Vaikka olisin halunnut tehdä kaikkee niin en ole saanut aikaiseksi. Toivon tosi paljon ettei tuo ole oikeaa minua. Olen lukenut että kun epävakaa alkaa toipua, niin toimintakyky palautuu viimeisenä. Sitä odottelen. Mä uskon että sosiaalisuus ja avoimuss ovat osa minua. Niinkuin tämä blogigin ehkä osoittaa, niin olen todella avoin. Usein liiankin avoin. Mutta jotenkin kuitenkin pidän siitä puolesta, enkä aio sitä alkaa häivyttää. Nyt olen äkkipikainen. Osaan olla todella ilkeä, mutta se puoli on kyllä lieventynyt iän myötä. Olen pelokas, ja kun mua ahdistaa niin haluan olla yksin. Mutta on tiettyjä ystäviä joiden seurassa voin olla myös ahdistuneena. Mutta mieluummin olen yksin, koska en ole silloin oma itseni. Ja tää on yks sellanen tunne/olotila jota on vaikea näyttää muille. Vähän sama kuin itkeminen. Mä itse koen olevani huono kuuntelija mutta muut eivät ole sitä mieltä. Ihmiset avautuu mulle tosi helposti. Se voi johtua siitä että olen itse niin avoin. Mutta välillä puhun mieluummin vain itsestäni. Tosta laitankin erään runon tähän loppuun. Mä suutun helposti, oon usein ärtynyt.

Tässä esimerkkejä minun näkemys minun eri puolista.

Työ-minä:

Mä en oo ikinä ollu työhaastattelussa, ilman että olisin saanut paikkaa. Esimiehet on tykästynyt mun avoimuuteen, innostukseen, työhaluun. Ja mä joko oon töissä ja teen kaiken täysillä, tai en ole ollenkaan. Mä oon aina tehnyt töitä ihmisten parissa ja mä oon siinä tosi hyvä, se sopii mulle. Ja oon tosi usein saanut hyvää palautetta asiakkailta ja työkavereilta. Mun suurin ongelma on ollut suorapuheisuus ja sairaspoissaolot. Viime kesänä sain myös kokeilla esimies taitoja. Koin olevani siinä hyvä, onnistuin tehtävässä vaikka paineet oli valtavat. En ollut aiemmin edes harkinnut esimies tehtäviä. Mutta nyt puhaltaa uudet tuulet ja alan vaihto on edessä.

Ystävä:

Mä kysyin tähän myös apua mun ystäviltä. Mulla on tosi paljon hyviä ystäviä.Mikä on kyl välillä outo koska kun voin huonosti, olen todella kurja ystävä. En pidä lupauksia, teen ohareita, en keskity ystävän seuraan/puheisiin, oon vaativa. Vaadin muilta usein täydellistä johdonmukaisuutta ja sanojen takana seisomista, koska tarvitsen ympärilleni turvallisia ihmisiä. Ja itse en kuitenkaan täytä noita kriteerejä. Mutta ihan vähän aikaa sitten puhuin mun ystävän kanssa. Niin hän sanoi että koska mä oon tosi hyvä ystävä silloin kun mulla menee hyvin, niin se korvaa mun huonot kaudet ystävänä. Mut mä oon (kuulema) luotettava, kiltti, sellanen joka antaa ja ottaa. Mä saan asioista usein esiin kaksi puolta. Ja multa saa rehellisen mielipiteen. Mä oon usein paikalla kun tarvii. Mä oon hyvä kuuntelija. Ja kunnioitan toisen mielipidettä. Mä oon rehellinen, aito ja kannustava.

 

Vihamies:

Kun mä suutun jollekkin tarpeeksi, olen todella ilkeä! En anna tietyille ihmisille ikinä anteeksi. Mutta usein siihen tarvitaan isoja syitä/juttuja. Joissakin harvoissa tapauksissa annan anteeksi kun on kulunut tarpeeksi aikaa. Mutta vaadin anteeksipyynnön ja sen että asia selvitetään pohjia myöten. Mulla ei oo ongelmia myöntää että oon toiminut väärin mutta useille se on todella hankalaa, ehkä mahdonta. Mutta on ihmisiä joille en antaisi ikinä anteeksi vaikka he tekisivät mitä. Mutta he ovat mm ihmisiä jotka imee mut kuiviin, tai ovat pitkään käyttäneet mua hyväksi tai olleet todella ilkeitä. Mulla on ollut tosi paljon karmeita ihmissuhteita. Onneksi ne ovat hyvin pitkälti takana päin.

Tyttöystävä:

Mulla yksi ainut suhde joka oli täysin normaali, vakaan, luotettavan ja "normaalin" miehen kanssa. Joten tää esimerkki on siitä suhteesta.(Muita suhteita en haluu edes muistella) Ja tässäkin mulla on kaks puolta: Kun menee huonommin niin oon tosi ärtynyt, raivostun helposti, en kuuntele ollenkaan mitä toinen sanoo eikä mua kiinnosta toisen mielipiteet. Mä oon itsekeskeinen ja räjähdysaltis. Riitelen joka asiasta. Enkä saa kotona tehtyä mitään tai jos saan niin teen siitä hirveen numeron ja vaadin toiselta mahdottomia. Sit ku menee paremmin oon kiltti, teen kaiken että toisella olis hyvä olla. Oon kiinnostunut toisen asioista. Hemmottelen. Mut mun oli vaikee sietää toisen pahaa mieltä, silloin tein kaiken mahdollisen että toisen mieli parantuis. Muutenkin teen todella paljon suhteen eteen töitä. Ja otan selvää toisen tarpeista ja pyrin ne täyttämään. Unohtaen välillä itseni.

Tuttava:

Ihmiset jotka ei tunne mua eikä tiedä että oon epävakaa, pitää mua erikoisena, kivana tyyppinä. Tosin on ihmisiä joiden mielestä oon liian outo, eikä pidä musta. Mutta useimmat pitävät. Mä oon avoin, sosiaalinen ja räväkkä. Osaan halutessani antaa itsestäni tosi hyvän kuvan. Tulen lähes kaikkien kans toimeen. Oon lähes aina iloinen tällaisten ihmisten seurassa. Tämä on tarkoituksella harjoiteltu rooli. Kun mun epävakaus tulee esiin, on ihmisiä jotka pelästyy ja lähtee pois. Mutta sehän vain karsii jyvät akanoista. Nykyään oon varovaisempi kenelle epävakaudesta kerron. Aiemmin kerroin liian monille.

Kaoottinen:

Tätäkin mun ystävät varmaan kuvailis paremmin. Mutta oon tosi aktiivinen, ja hätänen. Kaikki mulle nyt heti, mieluiten jo eilen. En ajattele minkään asian seurauksia. Esim rahaa tuhlaan miettimättä mitään. Otan huomioon vain itseni. En ehdi keskittymään muiden juttuihin, puhun koko ajan!  Enkä ylipäänsä pysty keskittymään yhtään mihinkään. Teen impulsiivisesti ihan mitä vain! Aloitan tekemään kaikkea mutta usein ne jää kesken. Tämä puolen takia monet ajattelee että mulla on kaksisuuntanen. Mutta mielestäni vaihtelut on liian nopeita ja uskon että tämä puoli rauhoittuu kun saan epävakauden hallintaan. Se on ihan kaottiista jos juon alkoholia tässä mielentilassa. Kun mulla katoaa kaikki estot niin tulos ei oo ikinä mitään hyvää. Ja tämän puolen "laukaisee" joku positiivinen asia, ja vahva hyvä tunne. Esim ihastuminen.

Yksin:

Yksin mä oon usein aika alakuloinen. Mun on vaikea sietää yksinäisyyttä. Siksi kaipaan todella paljon mun edellistä suhdetta. Toinen oli aina siinä, ja mä sain tehdä omia juttujani ym. Oltiin yhdessä yksin. Mä puhun koko ajan puhelimessa ja facebookis. Mä makaan, katson sarjoja. Oon jotenki lamaantunu. Kotona on vaikee saada tehtyä mitään. Onneks mulla käy säännöllisesti vieraita että on pakko siivoo. Mut toivoa antaa sekin et viime keväänä, mulla oli elämäni paras jakso. Mä koko ajan puunailin kotona, tääl oli ihan super siistii koko ajan. Ja muutenki sain asiat tehtyä. Mä toivon että joskus musta tulee sellanen! Ja mä mietin koko ajan. Etenki nykyisin kun teen tätä parantumis-prosessia niin koko ajan jotain mieles ja analysoin kaiken tosi tarkkaan. Ehkä se on välillä ihan hyvä mutta varmaan tekis kaikille hyvää että välillä olisin miettimättä. Eli lyhyesti sanottuna: olen (tällä hetkellä) yksin keholtani lamaantunut ja mieleltäni ylivirittynyt.

Nähtäväksi jää että mitä kaikkea epävakaudesta toipuminen minusta vie. Koen että olen koko elämäni ollut piilossa epävakauden takana. Nyt on tullut aika että pääsen sieltä piilosta pois. Ja saan tähän oikeita työkaluja DKT:sta. Hyvään alkuun oon päässyt mutta paljon työtä on vielä edessä. Mutta innolla ja tarmolla tätä yritän tätä prosessia viedä eteen päin. Takapakkeja tulee mutta tulkoon:)

 

-Epävakaa Elli (epavakaaelli@gmail.com)

Tässä Arja Tiaisen runo josta pidän todella paljon. Kertoo mielestäni hyvin toipumisesta. Tää kyl taitaa tulla nyt vähän väärään yhteyteen. Mutta tässä se on:

Anna mä nyt kerrankin selitän

Joka ei ole vielä minä
sen on mahdotonta olla me.
Se ei voi kiintyä toiseen
kun se ei ole kiintynyt itseensä.
Se ei voi käsittää suuria ympyröitä
kun se sekoaa pienissäkin.
Sitä pitää lähestyä sen omilla ehdoilla.
Kaikki muu pelästyttää ja suistaa sen raiteilta
Kun se vihdoin sanoo nimensä ja minä,
Se on saavutus ja semmoisena vaikea läksy.
Se toistelee nimeään ja innostuu siitä.
Sen pitää saada tottua olemaan joku.
Ei se muuten opi näkemään joitakin ja muita.

Blogi muuttuu

Olin hölmö ja menin DKT-ryhmässä sanomaan mun blogista. Eli tuli ohje että en saa skannailla materiaaleja, mutta tekstejä saa lainata. Eli blogi jatkuu, mutta joudun kirjoittamaan niin paljon enemmän et tekstejä tulee luultavasti harvemmin. Mutta toivottavasti edelleen kiinnostus jatkuu!:)


-Epävakaa Elli (epavakaaelli@gmail.com)


Ps. Kiitos palautteista!

Validaatio

Seuraava aihe on mielestäni vaikein mitä koko DKT:ssa on. Mä kerron siitä (taas) oman näkemykseni. Aihe on todella laaja, joten kerron siitä osia ja kuinka minä validaation koen.

Aloitan nyt vaikka esimerkillä. Keskustelen ystäväni kanssa. Hänelle on tapahtunut jotain ikävää ja hän kertoo siitä minulle. Minä olen läsnä. Minä kuuntelen, annan hänen tuntea omat tunteensa, annan hänen kertoa ajatuksensa ja tekonsa. Ja vaikka olisin asiasta eri mieltä, näkisin asiat eri tavalla, en tuomitse, en arvostele. Olen empaattinen. Annan hänen olla juuri sitä mitä hän sillä hetkellä on.

Kun tämä aihe oli meillä ensimmäisen kerran, ajattelin heti erästä ystävääni. Hän oli jo vuosia validoinut minua! Hän ei koskaan tuomitse minua. Hän on useinkin eri mieltä mutta hän antaa minun olla eri mieltä. Hän kuuntelee, hän on empaattinen. Ja hän antaa minulle tilaa tuntea omat tunteeni. Mulla on kyllä ihan mahtavia ystäviä:)

Muutenkin ystävieni kanssa joskus "lyömme pelin poikki", jos olemme eri mieltä. Kumpikin saa pitää mielipiteensä, ja antaa toisen olla eri mieltä. Ja asia jätetään siihen.

Invalidaatio on taas kaikkea tuota päin vastoin. Ja tää on kyl tosi yleistä. Etenkin se että tuomitaan toisen teot, tunteet, ajatukset, ym. Yritetään kaikin keinoin saada ihmiset samaan "kastiin" itsensä kanssa. Eikä hyväksytä toista. 

Ihan pakko sanoo tähän väliin että minulla on loistava isä. Hän auttaa kun tulee ongelmia, hän tekee kaikkensa että minun olisi hyvä olla. Hän todella rakastaa minua. MUTTA hänellä on perusluonne (johtaja-tyyppiä), ja kaiken seuraavaksi luetellun hän on "perinyt" äidiltään. Ja kun käyn kotipaikka kunnallani, meillä on tosi hauskaa. Meillä on samanlainen huumori, ym. mutta kun viivyn pidempään niin ongelmat alkaa:

Kun siis olen kotona käymässä, ja on kulunut yli 3 päivää: hän alkaa nälviä joka asiasta. En tee mitää oikein. Teen jotain liikaa tai liian vähän. On kamalaa kun poltan röökiä. Energiajuomat ovat terveydelle vaarallisia. Käytän liikaa tietokonetta. Autoni on sotkuinen. Pitäisi liikkua enemmän. Hän keksii koko ajan  lisää ja lisää asioita joita teen väärin. Se on kamalaa. Silloin ahdistun todella paljon. Alan itse kokea että olen huono. En osaa mitään. Minulla ei ole oikeutta mihinkään omaan: ei tunteisiin, ei ajatuksiin, ei tekoihin. Tämä on siis validaation vastakohta: invalidaatio.

No siitä seuraa nopeasti kotiin lähtö. Ja kun saavun kotiini, keskelle ystäviäni joiden kanssa saan olla juuri sellainen kuin olen, alan voimaan taas paremmin. Minua validoidaan, ja toivon että myös minä validoin ystäviäni.

Seuraavassa kerron itsevalidaatiosta sekä itseinvalidaatiosta.

-Sekavaa tekstiä kirjoittava Elli:)

Elliä..

Mä laitan tähän väliin nyt tietoo minusta ja minun epävakaudesta ja taustoista ym.


Mä tuun ihan tavallisesta suomalaisesta perheestä. Mulla on pari sisarusta. Vanhempani ovat hyvin toimeen tulevia. Meillä ei ole ollut väkivaltaa tms. Mutta vanhempani eivät ole antaneet minun näyttää tunteita, joten en ole niitä voinut ilmaista ja siitä tää kaikki on varmaan lähtenyt. 


Olen todella nuoresta asti tajunnut etten ole samanlainen kuin muut. Pahimmat oireeni alkoivat 16-vuotiaana. Luulin että olin masentunut. Kävin terapiassa ja luulin toipuneeni. Mutta ei mennyt kauaa kun oireet palasivat, pahempina. Voin koko ajan huonommin ja huonommin. Käytin päihteitä (lähinnä reseptilääkkeitä) että voisin edes jotenkin olla. Ahdistus oli kamala. Mun pelastus oli mun ihana mies. Hän oli turvallinen, rauhallinen, ja hän rakasti minua kaikesta huolimatta. En olisi hengissä enää ilman häntä. Enkä voi kylliksi häntä siitä kiittää. En voi edes kuvitella kuinka raskasta hänellä on ollut. Samoin mun ystävät ovat tukeneet niin hyvässä kuin pahassakin.


Epävakaan diagnoosin sain syksyllä 2009. Olin iloinen. Palaset loksahtivat kohdalleen. Sain selityksen kaikelle "oudolle". Ja hoitoon päädyin kun eron jälkeen muutin eri sairaanhoitopiiriin.
"Epävakaata persoonallisuutta luonnehtivat ajoin hyvinkin voimakas psyykkinen kipu sekä epätoivoiset yritykset tulla toimeen tämän tuskan kanssa. Epävakaista mielialoista kärsivä kokee olevansa kuin vereslihalla: on kuin suojaava tunneiho puuttuisi, ja kaikki tuntuu hyvin voimakkaasti. Kun kehittyy kriisi, tunteet vievät mukanaan ja äärimmäisen tuskan vaimentamiseksi ihminen saattaa vahingoittaa itseään esimerkiksi viiltämällä tai yliannostelemalla lääkkeitä."


Toi kaikki pitää paikkaansa minun kohdallani. Se ahdistus/kipu/tuska joka minulla on sanoin kuvaamattoman kamalaa. Onneksi tiedän että sekin joskus loppuu. Toi on olo jota on kamalan vaikea kuvailla yhtään kenellekkään.


Mun oireita:


Mun mielialat vaihtelee todella nopeasti. Joko itsestään tai tilanteen mukaan. Välillä menee lujaa, välillä on mieli maassa. Pienistä ärsykkeistä ilo voi muuttua raivoksi. Ja kun mulla vähän aikaa meni paremmin tässä vuoden vaihteessa, niin tajusin kuinka raskasta noiden tunteiden kanssa eläminen on ollut. Oli ihanaa olla hetki niin että kaikki ei tuntutkaan sairaan voimakkaasti, ja esim viha lieventyi nopeammin. 


Suurimpia pelkojani ovat hylätyksi/torjutuksi tuleminen. Ja turvattomuuden tunne on kamala. En edes halua tietää missä kunnossa olisin jos minulla ei olisi ollut sitä 4-vuoden suhdetta. Vaikka aiheutin suhteeseen todella paljon hankaluuksia, mies pysyi rinnallani, tuki minua, ja ymmärsi. Nämä pelot vähenivät, mutta ne ovat suhteen päättymisen jälkeen palanneet. Mutta samalla kun olin turvassa, pelkäsin hänen jättävän minut. Eli tunteet menivät kuitenkin laidasta laitaan välillä. Ja takerruin pieniin asioihin joskus jopa useiksi viikoiksi. Jostain oli vaikeaa päästää irti. Jauhoin vaan samasta asiasta vähän väliä. Asiasta jonka muut olisivat unohtaneet jo ajat sitten.


Mä oon erittäin impulsiivinen. Teen paljon asioita hetken mielijohteesta, mm. shoppailen (tai ylipäänsä kulutan rahaa). Teen asioita miettimättä lainkaan seurauksia. Minut tuntevat tietävät valitettavasti sen että kun olen sillä tuulella niin minua ei pysäytä mikään. Impulsiivisuus ilmenee myös holtittomassa ajokäyttäytymisessä ym. Näitä esimerkkejä on todella paljon. Myös ihmissuhteissa olen impulsiivinen.


Taustalla minulla on siis paljon päihteiden käyttöä, epävakaita ihmissuhteita,  riitoja, välien katkaisua, hyväksikäyttöä (ei seksuaalista).. Ja musta-valko-ajattelua oli joka asiassa. Asia/ihminen oli joko hyvä tai paha, ei mitään siltä väliltä. Ja esim eri ihminen oli toisinaan ihan täydellinen tai ihan kamala! Elämäni oli muutenkin todella kaoottista nuoremapana. Rauhoituin kun tapasin elämäni tähän mennessä suurimman rakkauden. 


Viiltelyä tai itseni satuttamista en onneksi ole "harrastanut". Mutta vuosia suunnittelin itsemurhaa. Aina kun tulin vastoinkäymisiä, ajattelin automaattisesti että nyt on sen aika. Onneksi en koskaan alkanut ajatuksista tekoihin. 


Mä oon äärettömän onnekas kuitenkin. Minulla on paljon ystäviä, ihania sukulaisia, ihanat vanhemmat. Minulla on paljon ihmisiä ympärilläni. Mitä usein kyllä ihmettelen kun olen "tällainen".


Nyt hoidon ansiosta alan pienen pienin askelin voida paremmin. Tunnen olevani pieni lapsi joka innoissaan opettelee asioita. Tutkin itseäni, käytöstäni, ym. Ja se on välillä todella vaikeaa. Mutta toisaalta myös ihanaa. Tämän blogin kirjoittaminenkin on tehnyt minulle todella hyvää. Ja vaikka olen mielestäni alusta asti ollu motivoitunut ryhmässä niin motivaatio oli melkein ylitsepursuava sen jälkeen kun aloin tätä kirjoittaa. Levitän "ilosanomaa"!:D Ja itsestäni kerron varmasti lisää myös myöhemmin.


Kiitos kaikille mun rakkaille kun jaksatte mua päivästä ja vuodesta toiseen! Teidän tuki on korvaamaton<3


-Epävakaa Elli (epavakaaelli@gmail.com)


Ps. Otan mielelläni vastaan palautetta myös sähköpostiin! Ja sitähän on jo tullutkin, kiitos!

Puoli-hymy

Tää seuraava aihe on jatkoo radikaalille hyväksynnälle.. Tää on erittäin hyvin selitetty papereissa, mutta mulla on tästä myös muutama oma esimerkki:

Vihasin vuosia erästä ihmistä. Ja se viha teki mut vainoharhaiseks ja vei minulta ihan kamalasti voimia. Testasin häneen puoli-hymyä. Suljin silmät ajattelin tätä ihmistä. Monta, monta kertaa. Ja se toimi! Sitä joutuu toistaa usein.. Mutta jossain vaiheessa mä aloin tuntee myötätuntoo. Se viha katosi. Ja ei, minä en edelleenkään pidä kyseisestä ihmisestä, mutta en vihaa häntä, enkä muutenkan kuluta häneen energiaa. Ja jollain tavalla säälin häntä.. Ja juuri tämän ihmisen kohdalla tein puoli-hymy harjoitusta myös unessani kun "alkoi mennä hermo":)

Toinen esimerkki joka tulee mieleen: Duunissa oli hankaluuksia, isojakin, viime syksynä.. Tein esimiehen suhteen sekä puoli-hymy-harjoitusta, että radikaalia hyväksyntää.. Ja uskon että niistäkin oli lopulta hyötyä. Mutta välillä mieli on outo kun ei välttämättä halua päästää tietyistä asioista/ajatuksista irti. En tiedä onko kaikkien ihmisten vai vaan epävakaiden homma. Tosin ehkä me viedään tämäkin asia leveliä ylemmäs:) 

Tää on taas näitä pieniä mutta isoja asioita. Puoli-hymyn apuna voi käyttää kynää: Laittaa kynän huulten väliin ja sit nostaa suupieliä ylöspäin.

Olen myös miettinyt että puoli-hymyä voisi kokeilla myös itseensä. Mutta se on jäänyt vasta ajatus tasolle:)

Tässä tämä tällä kertaa:)

-Epävakaa Elli (epavakaaelli@gmail.com)

Ahdingossa selviämisen taito: Radikaali hyväksyntä

Seuraava asia mistä kerron on ahdingossa selviämisen taito: Radikaali hyväksyntä.

Tämä oli aiheena kun menin ryhmään ensimmäisen kerran. Olin todella järkyttynyt. Minulle oli työpaikalla sattunut vähän tätä ennen kurja tilanne: Puutuin johtajan toimintaan koska mielestäni hän kohteli todella huonosti erästä alaistaan. Tämä alainen oli uusi ja ajattelin (tapani mukaan) puuttua tilanteeseen, Kerroin johtajalle että mielestäni hän olisi voinut toimia toisin. Jälkeen päin kuulin että johtaja ei kestä kritiikkiä. Hän suuttui kamalasti ja lopulta tämä johti siihen että minun määräaikaista työsopimusta ei jatkettu, vaikka henkilökunnasta oli pula.

Tuntui ihan kamalalta ajatukselta että minun pitäisi vain hyväksyä asia. Olin mielestäni toiminut täysin oikein. Mutta radikaali hyväksyntä ei tarkoita että minun pitäisi ajatella että johtaja toimi oikein ja minä väärin. Vaan radikaali hyväksyntä on sitä että hyväksyy sen että näin on käynyt. Asiaa ei voi enää muuttaa. Enkä minä voi asialle enää tehdä mitään. Vaan oikeasti hyväksyn sen että tämä tapahtui, ja on jatkettava eteenpäin. Mutta minun ei tarvitse olla väärässä. 

Tämä toimii hyvin monissa tilanteissa. Mutta toisena esimerkkinä otan tämän pettämisen. Käyn edelleen taistelua tämän asian kanssa. Ja nyt yritän kovasti käyttää radikaalia hyväksyntää tähän. Näin minä yritän tehdä:

Faktat:

-Minua on petetty
-Minua kohtaan on toimittu väärin
-Minua on satutettu
-Hän ei ollutkaan elämäni mies
-Hän valitsi mieluummin hänet kuin minut

Vasta nyt tajusin että sen lisäksi että minua on petetty, joudun luopumaan 5 vuotta kestäneestä ajatuksesta: Hän ei ole elämäni mies. Nyt minä aion toistaa näitä asioita mielessäni, niin kauan että ihan oikeasti hyväksyn että näin on käynyt, eikä noita asioita voi enää muuttaa. Mutta minun ei missään nimessä tarvitse ajatella että noi asiat olisi oikein, tai hyviä. On totta että minua kohtaan toimittiin väärin. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ainut mihin voin vaikuttaa on se että voin mielessäni olla hyväksymättä asiaa, ja märehtiä sitä monta vuotta. Tai jatkan eteen päin. Lainaus monisteesta: “Mieli on käännetävä ja sitoumus hyväksyntään on tehtävä YHÄ UUDELLEEN JA UUDELLEEN JA UUDELLEEN. Joskus joutuu sitoutumaan monta kertaa muutaman minuutin aikana.” (Varmaan monisteet selventävät tätä asiaa lisää).

Tähän yhteyteen tyyneysrukous on tosi sopiva:

“Tyyneyttä hyväksyä asiat joita ei voi muuttaa.
Rohkeutta muuttaa asiat jotka voi.
Viisautta erottaa nämä toisistaan.”

Tässä on taas hyvä esimerkki siitä että epävakaana minun tunne/tunteet ei laske niinkuin normaaleilla vaan se pysyy koko ajan voimakkaana. Katsotaan auttaako tämä harjoitus asiaa.

Tässä vaiheessa korostan vielä sitä että nämä taidot on todella sellaisia että näitä tulisi harjoitella uudestaan ja uudestaan. Ja tätä taitoa etenkin. Välillä on myös hankalaa päättää mikä taito auttaa mihinkin ongelmaan. Mutta kirjoitan myöhemmin toimiko tämä. Ja tulkinnat ovat MINUN.

-Epävakaa Elli (epavakaaelli@gmail.com)